sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kamerakerhon valokuvanäyttely

Avajaiset onnellisesti ohi. Ja hyvää palautetta on tullut näyttelystä. Se on juuri sellainen, jollainen me halusimmekin sen olevan.
 Näyttelyssä esitellään meitä ja meidän tapaa toimia yhdistyksenä.
Jäsenkyselyjä tippuu postiin nyt jo.  Hyvä! Tervetuloa vaan mukaan mukavaan joukkoomme.

Ja
jottei
tärkein unohtuisi 
- hyviä ne oli - 
avajaisherkut. 
Kiitos Päiville, Helenalle ja RiittaV:lle.

 Kuva Päivi Aila


Kuva Päivi Aila


Mutta ennen herkuttelua aherrettiin hyvä tovi.

Kuva Jukka Kontkanen
Hyvin mietitty on puoliksi seinällä. Ja tärkeää on tietysti, että jollakulla on langat käsissä.

Jukka Kontkanen

Jukka Kontkanen
Valmis! Ripustamiseen oli varattu kaksi päivää, mutta teimme sen yhdessä.

Päivi Aila
Avajaisia odotellessa:

Jukka Kontkanen
Kuvaajat haastattelussa. Mielenkiintoista!

Kuvat Päivi Aila

 Kiitos kaikille avajaisvieraille. Olemme iloisia, että teitä oli niin paljon.

Poiketkaahan Vanhan Paukun kulttuurikeskuksessa.

Kuva Päivi Aila


P.S. Vuoden luontokuvat voi katsoa samalla.












1 kommentti:

  1. Suur kiitos AK:lle joka hyvin organisoi aikataulut, kantoi päävastuun asioista ja huolehti että kaikki tuli tehtyä.

    RV

    VastaaPoista