keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Pikkujoulua...

...ei ehditty juurikaan viettää kun oli niin kiihkeä tunnelma maanantain kerhoillassa. Tammikuun näyttelylle oli keksittävä nimi ja luovien ehdotusten tulva oli valtaisa. Ei siinä ehtinyt juuri glögiä ja pipareita nautiskella. Nimi päätettiin lopulta äänestyksellä ja ilmenee aikanaan kutsussa.


 Kuvat teetetään ensi viikolla ja kehystys alkaa joullun jälkeen.

Laittakaapas kaikki avajaispäivä kalentereihinne 9.1.2013 klo 19.00 ja paikkahan on Patruunagalleria Vanhan Paukun Kulttuurikeskuksessa. Ja tervetulleita ootte kaikki lukijat.




Mitenkäs muuten kamerakerhon näyttelyn avajaisten tarjoilua suunniteltaisiin kuin kuvien avulla. Olemme tottuneet tulkitsemaan herkullisia kuvia.



Omia kuvia herkuista löytyy sen jälkeen kun olemme niitä valmistaneet. Sillä välin ihailemme näitä Kinuskikissan kuvia. Kelpaa niitä esitellä täällä ja lupakin on kysytty!



 

 Lurps. Kylläpä  Helenan suunnittelema herkkuvalikoima jo kuvinakin toi veden kielelle. Ei sitä makukuvitelmaa enää pipareilla halunnutkaan tuhota. Ja jos ei muuta syytä ole tulla kerhon näyttelyn avajaisiin, niin näitä kannattaa tulla maistelemaan. 

Maanantaina saatiin paketit, niin kuin pikkujouluun kuuluu. Paketissa oli jokaiselle oma värikortti. Seuraava kuvaustehtävä on siis tähän omaan väriin liittyvä 10 kuvan sarja. Tuloksia katsellaan helmikuussa ja niistä tehdään myös näyttely nettiin kaikkien iloksi.

Näyttelyvalmistelut ovat siis hyvällä tolalla ja ensi vuoden ohjelma aluillaan.
Hauskaa Joulua kaikille.




P.S. Lapuan kamerakerhon motto:
 Tie uusien kamerakerhojäsenten sydämiin käy vatsan kautta. ;)