keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Luovasti pikkusalamoilla-kurssi

Lapuan kamerakerho järjesti viikonloppukurssin 21.-22.11-2015.

 kuva Timo Erkkilä

Olemme jotain kurssia suunnitelleet jo pidempään. Asiat alkoivat vyöryä kohti toteutumista kun keksittiin mielenkiintoinen aihe ja sopiva kouluttaja. Käsisalamoiden käyttö oli askarruttanut porukkaa jo jonkun aikaa. Arvelimme, että laukun pohjalla lojuvista pikkusalamoista löyttyy potentiaalia, kunhan vaan osaisimme niitä kunnolla käyttää.Vesan olimme kyllä "bonganneet"jo aiemmin kun hän oli pitämässä näyttelyään Patruunagalleriassa.




 Luovasti pikkusalamoilla kurssi osoittautui menestykseksi. Iloksemme mukana oli kuvaajia myös naapurikaupungeista. Toivottavasti ilo oli molemminpuolinen. ;D Verkostojen laajentaminen ei ole koskaan pahitteeksi.


Aloitimme opiskelun valokuvien katselusta. Vesa kertoi omista kuvistaan, kuinka ne ovat syntyneet ja millaista valaistusta on käytetty. Epäilys häivähti mielessä, miten ihmeessä pikkuvaloilla???? Inspiraation lähteenähän nuo mestariteokset toimivat mainiosti ja joka iikka halusi heti tehdä samanlaisia. Ei muuta kuin kokeilemaan. Malleina upeat Petra, Sari, Marika, Outi, Satu ja Kimmo.  Kiitos hyvästä malleilusta. Ja tervetuloa uudelleen.

kuva Piia Ylisalmi

Kuva Paavo Pajala


kuva Juha Lepistö



Kuva Matti Saarela


Usko tai älä, mutta yhdellä salamalla ja vielä kameran päällä saa kyllä otettua kelvollisen muotokuvan. Pitää vain tietää, miten valon suunnataan. Kurssipaikkana oli joulumessuileva Kulttuurikeskus Vanha Paukku. Pysyttelimme siis poissa ruuhkasta ja kuvasimme kurssitilojemme mediapajan ja monitoimitilan luokkamaisessa ympäristössä. Taustat ja ylimääräiset härpäkkeet häiritsivät sommitteluja, mutta luovasti otettiin olemassaolevista puitteista  kaikki mahdollinen irti.

kuva Juha Leppänen

 kuva Juha Lepistö

kuva Riitta Veijola


kuva Päivi Aila

Huomattiin pian, että  valon kulkua tilassa pystyy ohjaamaan monella tavalla. Harjoittelemalla ja kokeilemalla löytyy konsti tehdä se niin, että haluttu lopputulos syntyy. Pääsimme hyvin kiinni homman juoneen ja uskonpa, että pikkusalamat eivät enää pölyty kaapissa vaan kulkevat repussa mukana. Jotain kalustohankintoja joutuu tekemään, mutta kun kyseessä on käsisalamat ja radiotriggerit, niin kustannukset ovat kohtuullisia. Mitä vähemmällä kalustolla oppii kuvia tekemään, sen parempi.

Kuva Jukka Hannila

Kurssi oli hyvä ja jatkoa alettiin jo suunnitella. Pysy kuulolla.

kirjurina AnnaK

kirjurina AnnaK

torstai 12. marraskuuta 2015

Manar Ameli kävi kertomassa meille maanantain kerhoillassa Muistiyhdistyksen valokuvausprojektista, jonka lopputulos on nähtävänä komeana näyttelynä maakuntamuseossa Seinäjoella.



Käyppä kurkistamassa alla olevasta linkistä esimerkkikuvaa. Saatat yllättyä.

Elämän seikkailu ei ikää katso

Kiitos Manarille vielä esitelmästä. Oli mielenkiintoista kuulla valokuvaprojektista ja sen toteutuksesta. Tässä projektissa on saatu aikaiseksi kuvia, joilla on tehtävä ja merkitystä myös kuvattavina olleille. Kuulimme myös kuvien tarinat. On kiva löytää valokuvaukseen uusia näkökulmia, uusia tapoja tehdä kuvaprojekteja.